Lapin Metsämuseon syksy on varsin vauhdikas. Osallistumme Wanhoille markkinoille, järjestämme Sahanperän Savotta tapahtuman ja samalla valmistaudumme talvikauteen.
Tapahtuma-aukion rakentaminen etenee ja sen valmiiksi saaminen ennen Sahanperän Savotta- tapahtuman järjestämistä näyttää hyvltä. Lapin Ammattikorkeakoulun opiskelijat laativat parhaillaan talvimatkailusuunnitelmaa talvikautta ajatellen. Haluammehan saada Rovaniemen matkailijoille myös Lapin savottahistorian päiväohjelmaan. Julisteita ja flyereitä valmistellaan kovaa vauhtia, sillä vanhat olivat päässeet.. No vanhenemaan.
Olemme aloittaneet rahankeräyksen Uitto 6 restauroimiseksi. Restauroinnissa tehdään yhteistyötä Turun Forum Marinumin kanssa, joka antaa upeasti asiantuntija-apua projektille. Lisäksi Ahmakuusikon kämpän restaurointiin on saatu Museoviraston avustusta 8.000 euroa. Sillä saataneen akuuteimmat korjaukset tehtyä.
Käpykaristamon aitaprojekti on käynnissä. Vanha lahonnut aita korvataan uudella. Käpykaristamon käyttöönotto on myös yksi yhdistyksen lähitulevaisuuden tavoitteista.
Museolla on tällä hetkellä neljä työntekijää, jotka hoitavat asiakaspalvelua ja museon ylläpitoa. Lisäksi aktiiviset jäsenet ovat mahdollistaneet museon päivittämisen ja siistimisen monilta osin. Toivoisimme kuitenkin jäsenistöltä talkooapua tapahtumien kunniakkaaseen hoitamiseen.
Tarvitsemme Wanhoille Markkinoille 18.-20.8. muutaman reippaan jäsenen myymään arpoja työntekijän kanssa ja mainostamaan Lapin Metsämuseota kävijöille.
Sahanperän Savotta -tapahtumaan odotetaan tuhansia kävijöitä 9.-10.9.20223. Jäsenille olisi tarjolla tehtäviä aina opastuksista, arppojen myynnistä, juoksevien asioiden hoitamisesta ja vohveleiden paistosta alueen rakentamiseen ja purkamiseen.
Jos olet kiinnostunut talkoilusta, laita sähköpostia osoitteeseen info@lapinmetsamuseo.fi. Kerro viestissäsi, milloin pääsisit apuun ja minkälaisista tehtävistä olet kiinnostunut. Otamme sinuun yhteyttä kahden viikon kuluessa.
P.S. Metsämuseolla on Maahisten taidenäyttely vielä tämän kuun ajan. Tervetuloa tutustumaan.
Ystävällisin terveisin
Juri Laurila
Hallituksen puheenjohtaja
Comentários